Nyt isi on sitten muuttanut Hangzhouhun. Sunnuntaina vietiin isi lentoasemalle haikein mielin. Eroaminen on niin erilaista kun ei tiedä, milloin toisen näkee seuraavan kerran. Toivottavasti pian.

Täällä kotona on vielä paljon hommaa. Tavaroita pitäisi perata, mitä otetaan matkaan ja mitkä voisi laittaa kierrätykseen tai roskiin. Pihaa pitäisi saada siivottua ja ikkunatkin on vielä pesemättä. Olisi kiva päästä pesemään yläkerran ikkunat ennen muuttoa, että ne saisi vielä kahden vuoden päästäkin puhtaiksi. Niitä kun ei vielä ole pesty ollenkaan, onhan yläkerta vielä keskeneräinen.

Isi soitteli ja viestitteli tänään. Kuumaa kuulemma on. Oli saanut ostettua itselleen uusia vaatteita Carrelta, ym. tarvittavaa tavaraa.

Isi meni asumaan nyt firman vuokraamaan kolmioon, joka on tarkoitettu "vieraileville tähdille" työpaikan lähellä. Ayi käy kolme kertaa viikossa siivoamassa, pesemässä pyykkiä ja silittämässä. Mikäs siellä miesten/naisten on aikaansa vietellä kun huolto pelaa! Hyvä niin, eihän heillä taida olla liiemmälti aikaa taloudenhoitoon.

Välitystoimistoja, joita firman henkilöt käyttävät, on kuulemma kolme. Torstaiksi isillä on jo sovittu treffit yhden toimiston edustajan kanssa. Yhteyttä toisiinkin toimistoihin otetaan mahdollisimman pian, jotta nähdään, mitä heillä on tarjolla. Pidetään peukkuja, että sopiva asunto löytyisi mahdollisimman pian.

Niin, se meidän havittelemamme talo Rosessa on sitten mennyt. Eli sitä emme ainakaan enää saa, mutta jospa tämä "takapakki" poikisi sitten jonkun paremman kodin meille :-)

Jaa-ah. Nyt pitää lähteä nukkumaan. Aamulla kun tiikeri ärjähtää, siinä ei armoa tunneta. On parempi nukkua hyvät yöunet, että jaksaa taas juosta ulos karkailevan vintiön perässä ympäri pihamaata.