Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, joka täältä kaukaa katsottuna saa melkein tipan linssiin. Niin se vaan on, että Suomelle ja suomalaisille tärkeät asiat tuntuvat paljon tärkeämmiltä täällä kaukana, kuin siellä Suomessa ollessa.

Koska ajatuskin itsenäisyydestä on jo niin positiivinen, olkoon tämä kirjoituskin sitä, pitkästä aikaa...

Nikon nuha ja yskä ovat taas hieman helpottaneet, samoin äidin vireystaso on huomattavasti korkeampi kuin aikaisempina päivinä. Tänään voisi jo ajatella joulun järjestämistä kotiinkin. Niko varmaan tykkäisi, jos alettaisiin laittamaan joulukuusta koreaksi.

Jo on alkanut meidänkin talo koristua kun mummi ja ukki kävi eilen naapurin rouvan kanssa kukkamarkkinoilla. Aijemmin jo saatujen joulutähtien lisäksi saatiin nyt tekokukista tehty ihana orkidea asetelma, sekä naapurin valitsemaan upeaan ruukkuun jouluisia "risuja", joissa on ihania marjoja. Tosi kiva kun saadan tännekkin koristusta, Nikon kanssa ostelusta ei tulisi mitään.

Tässä positiivisuuden puuskassa sain siirrettyä kameralta kuvatuksia koneelle, joten heti tämän kirjoituksen jälkeen tulee sitten kuvagalleriaa, ennen seuraavaa kirjoitusta.

Illalla mennään naapuriin itsenäisyyspäivän aterialle. Karjalanpaistia! Mikäs sen suomalaisempaa näin itsenäisyyspäivänä. Päikkäreiden jälkeen voisi tietenkin vähän koittaa itseään "koristaa", kun on tuo flunssa vienyt viehkeyden tämän äidin ulkonäöstä ;-)

Täällä on muuten todella kesäinen ilma! Tuon blogin ennusteen mukaan on 18 astetta lämmintä ja aurinko paistaa, eikä varmaan kauaksi heitä. Käytiin Nikon kanssa laittamassa etupihalle jouluvalot tuijaan (tai tuijan näköinen korkea havupuu), enkä kyllä aikasemmin ole joutunut hätistelemään ötököitä ympäriltäni kun jouluvaloja laittelen. Kokemus sekin. Noh, on niitä itikoitakin taas ilmaantunut makkariin, mutta ne on saatu tapettua ennen aamua...

Mutta nyt touhuamaan jotain "positiivista". Katsotaan, jos saisin illalla niitä kuvatuksia sitten tänne blogiin.