Thaimaa Phuket, Kata Beach:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

8.2. lähdettiin ajelemaan kohti Koh Lantan saaria. Auto käytiin vuokraamassa läheisestä vuokraamosta heti Phuketille saavuttua. Toiveena oli Toyota Fortuner, sama 3 litrainen "kiisseli" jolla edellisellä kerrallakin vaeltelimme ympäri phuketin saarta, miksipä sitä hyvää vaihtamaan. Toive ei toteutunut sillä sesonki aika oli pitänyt huolen siitä että vuokraamossakin oli käyty turistien toimesta ja valikoima oli käynyt vähiin. Tarjolla oli näistä isommista nelipyöräisistä Isuzun MU-7, joten ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan, eipä ole ennen Isuzulla tullut ajettua. Aamulla auto tuli sovittuun aikaan paikalle ja pikaisen ulkopuolisen tarkistuksen jälkeen saimme avaimet kouraan. Vielä pyykkipussi läheiselle pesulalle odottamaan paluuta ja pääsimme matkaan. Tällä kertaa ei tarvinnut ensitöikseen lähteä hakemaan huoltoasemaa että saisimme  Isuzun tankkiin limpparia vaan tankissa oli ruhtinaallisesti menovettä neljännestankin verran. Paikallisella Essolla otimme  kuitenkin rallienglannilla tankin täyteen, sitä kun ei tiedä milloin seuraavan kerran törmää bensa-asemaan. Matka taittui mukavasti Phuketin saarelta pois, Check-pontin kautta Phang Nga:lle. Tästä matka lähti taittumaan kohti Krabia. Otimme lyhimmän reitin kohti Krabia ja päätimme  pysähtyä vain Ao Nangilla, Krabilla, syömässä jo hyväksi havaitussa paikassa, sekä ostamaan kahvit tutusta kahvilasta. Tämän jälkeen matka jatkui parin harha-ajon jälkeen aina Koh Lantalle vieville losseille saakka. Muutamat kyltit jäi siinä ajamisen Nirvanassa näkemättä ja Nintendoa pelaava kartturikaan ei siinä Marios Bros kiireessä seurannut tilannetta.  Tyttöporukalla oli omat kiireet takapenkillä.  Ihailtavaa itsevarmuutta osoittaen tulimme kuitenkin lopulta oikeaan risteykseen ja reitin valintakin alkoi loksahdella kohdillensa ja sieltähän se lossilaiturikin tuli vastaan. Liikkeellä oli sitten muitakin. Hidastelimme  Isuzun jonon hännille ja hetkisen odottelun jälkeen mielessä jo hiipi ajatus että ollaanko lossi jonossa vai jäätiinkö jonon hännille lämpimikseen seisomaan. Hyppäsin autosta ulos ja epäilys haihtui, lautan äänethän ne sieltä mutkaan takaa kuuluivat.  Olimme  siis pahimpaan mahdolliseen aikaan liikkeellä (tai siltä se se siinä vaiheessa tuntui) , illalla kuuden maissa ja lautalle menijöitä oli paljon muitakin... Ensin jonoteltiin Koh Lanta Noin lautalle. Kun ensimmäiseltä lautalta lähdettin ajelemaan kohti seuraavaa lauttaa, alkoi rallikisat. Isuzulla pisteltiin normaalitahtiin eteenpäin Thainmaan pimeässä illassa ja olimme suoraan sanoen kokeneempien menijöiden jaloissa. Hyvä ettei autoa mennyt oikealta ja vasemmalta ohi ja piti jo katsoa että tuliko laitettua lautalla erreyksessä pappa-vaihde päälle mutta mittari näytti tukevasti 80 km/h joten ei huolta, säädöt oli kohdillansa, muilla menijöillä oli kovempi kiire. Ja ihmekkö tuo, toista tuntia jonostusta ja toinen lautta odottamassa, jo siinä tekee mieli rauhallisemmallakin kuskilla varvata pari kierroksella ohitettavaa jotta on edes teoreettiset mahdollisuudet selvitä lyhyemmällä jonottamisella.  Toisen lauttamatkan jonottaminen meni kuitenkin joutuisammin, kuten jo Guangzhoun kentällä tapaamamme suomalainen metsäteollisuuden osaaja osasi lauttajonossa meille  kertoa. Tämä Hainanin saarella asuva suomalainen lajitoverimme oli käynyt Koh Lantalla useampia kertoja joten losseille jonottaminen ei ollut hänelle mitään uutta.  Noin kymmenen tunnin ajomatkan jälkeen viimein saavuimme hotellille. Ei paha saavutus ottaen huomioon alle 300km matkan. Harva poika se Oulusta Hirvaskankaan Essolle Jyväskylän kupeeseen (reilut 300km) työntelee kymmentä tuntia. Mutta, perillä oltiin väsyneinä mutta onnellisena. Pikkuväki oli reissannut koko matkan todella mallikelpoisesti, kiitos osittain tosin nykytekniikan, nintendo näyttää kummasti auttavan 4-vuotiaan viihtymiseksi.

Lauantaina sitten kävimme tutustumassa saareen. Päätimme ottaa tutustumisreissun National parkkiin mutta haaveeksi jäi. Kelvollinen rantatie muutti luonnettaan aika radikaalisti n. 10km:n ajon jälkeen. Kelpo öljysorainen tie muuttui punaruskeaksi soratieksi, tai voiko sitä enää tieksi sanoa. Kun pari bussia oli tienvarressa parkissa niin siinä vaiheessa epäilys edessäolevasta osuudesta alkoi nousta pintaan. Mutkan jälkeen edessä oli jyrkkä ylämäki ja ei sitä kyllä enää tieksi voinut kutsua vaikka kuinka yrittäisi. Mäen alle piti painasta Isuzun jarrua ja jäädä miettimään jotta josko sitä rohkenisi enää jatkaa eteenpäin. Tavallisen henkilöauton ratissa olisi pitänyt nostaa kädet ylös ja kääntyä nöyrästi takaisin mutta ei hätää, meillähän  oli neliveto Isuzu alla ja ei muuta kuin aurinkolasit otsalle ja  rohkeasti ylös. Ylämäki meni hyvin, auto tosin pomppi vasemmalta oikealle  tässä haipakassa mutta ylös päästiin. Tämä tosin oli vasta lämmittelyä edessä olevaan, seuraavana oli edessä suuremmat haasteet, jyrkkää mäkeä ja mutkaa samassa sopassa, kyllä oli Isuzun maavara tiukoilla. Jos tämän olisi ensimmäisen mäen juurella tiennyt niin ei olisi kyllä hävettänyt kääntyä takaisin. Mutta, ei auta itku markkinoilla, joko mennään eteenpäin, tai vedetään pakki päälllä sama pätkä takaisin. Eli siis eteenäpäin, näyttää siellä olevan auton renkaan jälkiä joten eiköhän se ole ajettavissa. Pahimmat paikat päästiin ohi mutta kun eteen tuli kyltti jossa luki "National Park, 3km" ja kaikki mäkeä ylöspäin taittavat menivät jalan, niin siinä vaiheessa nousi tassut ratin takana pystyyn. Mäessä kun ei juurikaan näkynyt auton jättämiä jälkiä. Edellinen "pikataval" oli tyyliin mäet ylös ja mäet alas, joten kun meri kun oli siinä vieressä niin päätimme jättää kansallispuiston väliin ja mennä läheiseen hotelliin syömään ja katselemaan mitä rannalla näkyy. Syönnin  jälkeen  menimme rannalla ja eipä aikaakaan kun nuori sankarimme tuli suu leveässä hymyssä viereemme  tikun nokassa mikäs muukaan kuin ihan aito  meduusa. En ole ennen tikulla meduusaa tökkinyt mutta ei siinä juuri  erehtymisen vaaraakaan ollut, meduusa mikä medussa, ja vielä ihan hyvän kokoinen. Rannalla olimme aikamme ja päätimme ottaa kurssin takaisin kohti hotellia. Siinä vaiheessa alkoi palleassa tuntua kummaa painetta kun ajatteli että täältä pitäisi vielä päästä sama off-road pätkä takaisinkin. Ehjin nahoin kyllä selvittiin mutta Isuzusta en ollut hotellilla enää ihan varma. Ohjaustehostin piti kummaa ääntä ja ratti ääriasennossa parkkipaikalla auton käytös ei ehkä ollut ihan normaalia mutta parin testipyrähdyksen ja pyöräytyksen jälkeen tulin siihen tulokseen että eiköhän se ole ajokunnossa.    

Koh Lanta ei ole mielestämme niin hyvä paikka kuin annetaan ymmärtää. Roskaisempi kuin Phuket (osittain tästä  kiitos kuuluu turistelle), paikka paikoin kehnohkot tiet ja lasten kanssa et pääse minnekkän, jos et ole valmis kulkemaan huonoja, kivisiä ja erittäin hiekkaisia  teitä tai viedä heitä liukkaisiin luoliin. Eli ei mitään lapsiperheille, ellei sitten hotellialue ole niin loistava, että siellä viihtyy. Hotellimme  oli kyllä hyvä ja komeat puitteet,  jossa varmasti lapset ja varttuneemmat viikon jaksaisivat olla. Aktiviteettia oli kyllä tarjolla, mutta rannan kivikkoisuus on kyllä suuri miinus. Pieni hiekkainen kohta löytyy, mutta muuten ei ole rannalle asiaa. Täytyy tosin muistaa että olimme aikalailla rajoitetun ajan ko paikassa, yhden päivän, joten tältäosin  näkemys on hivenen rajoittunut. Reppureissaajille tämä on varmastikkin ihan ok paikka, mutta me tulemme suuntaamaan seuraavan mahdollisen matkan jonnekkin muualla kuin Koh Lantalle.

Sunnuntaina 11:00 maissa lähdettiin  sitten kohti Kata Beachia ja samaista hotellia, jossa jo aikasemmin oltiin. Eksyksiin ajettiin heti Koh Lantan ensimmäistä autolauttaa etsiessä. Uskomaton suoritus ottaen huomioon että saarella oli kutakuinkin kaksi tietä, toinen menee saaren itäpuolta ja toinen länsipuolta ja lautta on siellä pohjois rannalla. Kartasta katsottin että ei muuta kuin hotellilta pohjoiseen ja sieltähän se tie taittaa näppärästi kohti lauttoja ja nähdään samalla saaren uusi ydinkeskusta siinä ohimennen. Taittaa ja taittaa, niinhän sitä hätäsempi kanssaihminen saattaisi luulla, mutta tie kapeni kapenemistaan ja löysimme itsemme betoniselta laiturilta,lähes viisimetrisen maastoauton kannsa, onneksi sentään läpiajo oli mahdollinen.  Ja löytyihän se  oikea risteyskin kun palattiin vähän takasinpäin. Ei siellä tosin mitään kylttejä ollut jotka olisivat lauttoihin millään tavalla viitanneet mutta se kun sattui olemaan ainoa "oikean" kokoinen risteys niin sen kai se sitten täytyi olla.  Ja kun vihdoin päästiin mantereelle, oli aikaa kulunut 2 tuntia! Eli ei voi paikkaa suositella pikakäyntiin. Laiturilla kikkailu kaikkinensa vei ehkä 20 minuuttia aikaa, mutta siitä huolimatta aikalailla aikaaviepää matkantekoa.  Katsotaan, miten monta tuntia saadaan tuhrattua paluumatkaan, tullessa kun aikaa meni vajaa 10 tuntia, jonka lapset jaksoivat todella loistavasti. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki molemmille lapsille! Paluumatkalla käytiin katsomassa Krabin uusi Tesco, tavaratalo, ja tuttuun tyyliin kaupan taso oli hyvä. Laatu tavaraa suomalaisittain edullisesti ja valikoimat oli hyvät. Yrjö-setä suosittelee. Paluumatkalla kuski päätti ottaa kartan mukaan sen pääväylän ajettavaksi, olisi varmasti vähän nopeampi jos olisi pääväylä. Pieleen meni tämäkin oletus. Tie oli sitten todellisuudessa kapeampi ja hitaampi kuin menomatkan reitin valintamme. Mutta ei hätää, tämä tienpätkä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Aikaa meni tosin enemmän mutta oli erittäin maisemarikas reitti, kiharaista vuorenrinne tietä (tällä kertaa ihan oikeasti hyväkuntoista) keskellä viidakkoa. Jännityksellä odotimme  että saisimme autonikkunasta poimittua banaaneja kyytiin mutta tällä kertaa ei onnistanut. Tienpätkän ajaminen oli siis itsessään elämys.

Voisin hyvin kuvitella ajavani tätä tienpätkää viidenkympin villityksessä, nahkahousut jalassa musta avokypärä päässä kahden viikon parran kera....

Jahah, takaisin tarinaan.  Matka tältä hienolta vuoristopätkältä taittui taas tutumpiin maisemiin ja pääsimme taas Phuketin saarelle check-pointin ohitettuamme. Aikaa oli taas kulunut jo kahdeksan tuntia siitä kun lähdimme Koh Lantan hotellilta liikkeelle ja edessä oli vielä matkaa jäljellä. Phuketin kaupunkia lähestyttäessämme havaitsimme  että iltaliikennettä oli taas ihan riittämiin. Tähän varmasti vaikutti illan markkinat jotka olivat saaneet ihmiset todella liikkeelle. Skootterikansakin oli kaivautunut kaikkien kivien alta esille. Siellä mentiin Isuzun molemmin puolin ohitse, parhaimmissa vermeissä oli kolmekin kaveria skootterin kyydissä. Kaupunkiliikenteessä vauhti oli hidasta ja skootterit menivät autojen lomissa tyyliin Kalle Palander, joten tarkkana sai olla. Mutta perille päästiin, Kata Beach Resorttiin, eikä puskurissa ollut ainoatakaan paikallisen skootterigurun huivia, joten eiköhön se loppumatkakin mennyt ihan turvallisesti.Yksi koira tosin meinasi jäädä kulkupelin alle mutta skootterikuski teki tienpientareella ilmiömäisen väistöliikkeen ja niin koira kuin kuskikin taisivat selvitä säikähdyksellä. Aikaa paloi noin yhdeksän tai kymmenen tuntia, tuossa vaiheessa se ei enää paljoa puristanut joten väliäkö tuolla, koko päivän reissu joka tapauksessa. Ja jälleen kerran, pikkuväki reissasi kertakaikkiaan loistavasti.

Nyt sitten ollaankin jo viimeisessä päivässä menossa. Aamupalan jälkeen vuorossa olisi uima-allasta mutta kaikeksi yllätykseksi pieni mies toteaa päättäväisesti että ei huvita. Mikäpä se siinä, eihän sitä väkisinkään raaski altaaseen heittää. Aloitimme siis pakkaamisen  ja henkisen valmistautumisen Phuket-Bangkok lennolle. Lentokenttähotellillakin oli aikalailla hyvä uima-allas sisäpihalla joten voinemme käydä sielläkin vielä uimassa ja saunakin kun siellä sattuu olemaan niin saattahan tuota sielläkin piipahtaa. Huomenna on sitten kaksi pyrähdystä ilmojen halki ennenkuin saavumme Hangzhouhun. Arki tulee taas vastaan mutta ei hätää, akut on ladattu aurinkoenergialla.

12.2. lähdettiin iltapäivän puolella kohti Phuketin lentokenttää. Aamulla suoritettin pakolliset kuviot aamupaloineen päivineen. Hotellihuonetta saatiin vedätettyä parisen tuntia pitempään ennen huoneen luovutusta, kiitos suomalaisten harjoittelijoiden jotka olivat hotellilla. Edellisenä iltana kyselimme samaa asiaa respasta mutta saimme ystävällisen hymyn saatteleman kieltävän vastauksen, hotelli oli jo täyteen buugattu. Lentökentälle lähdimme hotellin omalla kuljetuksella, hieman haikeissa tunnelmissa, olisihan tuota vielä muutaman päivän saattanut nautiskella Thaimaan lämmöstä. Lentokentällä ei sattunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, turvatarkastuksen kautta lähtöterminaaliin. Onnellisten sattumien kautta käsissämme oli Thai Airways:n businessluokan liput Phuketista Bangkokkiin ja edelleen seuraavan päivän Bangkok Guangzhoun lennolle. Joten, ei muuta kuin tutustumaan Phuketin loungeen. Loungessa tosin emme  ennättäneet juuri pitkään nautiskelemaan vaan pikakaffet kurkusta alas tonnikala makupalojen kera ja taas mentiin. Niko ennätti tuhota parit tölkit omenamehua, mutta tonnikalaherkut eivät käyneet kaupaksi. Tunnin pyrähdys Bangkokkiin meni kuten mikä tahansa lyhyt lento, pienet makupalat kaffen kanssa ja koneen nokka olikin jo suunnattuna maata kohti. Suvarnabhumin kentältä menimme Novotelin lentökenttähotelliin. Varsin näppärä lentokenttä hotelli ja suureksi yllätykseksemme saimme täsmälleen saman huoneen kuin menomatkallakin. Tilava huone, iso sänky ja pehmeät tyynyt, kyllä taas kelpasi. Pikkuväki otti tiukasti ilon irti tavallista suuremmasta huoneesta ja siellä sitä mentiin neliveto päällä, Milla edellä ja Niko perässä, nenä vaipassa kiinni. Riemua riitti, koko porukalla. Harmiksemme videokamerasta oli akku tyhjänä ja laukut olivat vielä alakerrasta tulossa joten siinä vaiheessa kun laukut saapuivat, tilanne olikin jo ohi. Aamusella nousimme ylös, osa helpommin , osa vaikeammin. Niko Santeri oli herätyksestä eri mieltä ja veti tiukasti peittoa korville ylösnousemuksen aikaan, yllättävän napakka ote nuorella miehellä kun tarve vaatii. Parilla oikein suunnatulla verbaalisella motivoinnilla sängystä nousikin sitten jo iloisempi miehen alku. Autolla kentällä ja check-in:iin. Kentän ovista sisään astuttaessa alkoi koko komeus paljastua mitä Thai Airways:n business luokan matkustajille on luvassa. Omasta sisäänkäynnistä sisälle, oma turvatarkastus ja check-in, ilman jonotuksia ja eipä aikaakaan kun olimme Suvarnabhumin loungessa maistelemassa kaffea ja muuta seisovan pöydän tavaraa. Tässä vaiheessa ennätti jo käydä mielessä että ei pistäisi pahakseen vaikka tulisi sankka sumu tai lumisade, tai tippukoon vaikka meteoriitti kiitoradalle (ketään toki vahingoittamatta), niin emmeköhän saisi aikamme kulumaan loungessa ja muussa viihtymiseen tarkoitetussa tarjonnassa. Vieressä oli kylpylä ja hierontaa tarjolla. No, onneksi murikan tippumista taivaalta ei kuuitenkaan tapahtunut, sen enempää kuin sumua ja lumisadettakaan, ja pääsimme normaaliin aikaan lähtemään. Koneessa istuimme eturivin paikoilla ja tilaa oli. Jalkatilaan eteen noin puolitoista metriä joten eiköhän siinä sovi jalkansa oikaisemaan, kinttujen pituudesta riippumatta. Jokaisella omat näytöt ja viihdekeskus, joten oli pikkuväelle pelejä tarjolla ja elokuvistakaan ei ollut puutetta. Kolmen tunnin lento Guangzhouhun meni kuin siivillä, loppuliuku kiitorataa kohden tuli vastaan vähän liiankin nopeasti ja leffa jäi kesken. No, näitä DVD leffoja lienee löydettävissä sopuhintaan  Hangzhoun DVD liikkeissä. Guangzhoussa sitten tiputtiinkin siten taas normaaliin rutiiniin. Tälle maailman toiseksi sekavimmalle kentälle tultiin jo valmiiksi asenne kohdallaan, mutta löytyihän se oikea check-in piste kun riittävästi hakee. Kovasti on kentällä opasteita pankki automaatista autovuokrauksen kautta ties minne , mutta kun jossain vaiheessa olisivat vielä laittaneet ne oleellisimmat viitat että minne sitä oikeasti pitää kävellä että check-in löytyy niin ei satunnaiset matkaajat pistäisi varmastikkaan pahakseen. Jaa että toiseksi sekavin, missä on sitten se sekavin? Ei mitään hajua, itselläni ei ole tietoa, mutta uskoisin että tällä pallolla ollaan jossakin vielä pistetty paremmaksi. Niin, saavuimme sitten kohti check-inniä, sitä mukaa kuin tiski lähestyi, kasvoi myös jyskyttävä epäilys niskassa. Mitenkähän lie  noiden lippujen kanssa. Phuketissa ollessamme soittelimme Thai Airwaysin ja Air Chinan toimistot läpi ja muutimme lentomme. Alunperinhän meillä olisi ollut yöpyminen Guangzhoussa eikä Bangkokissa, mutta muutimme kaikki lentomme siten, että yö ollaan Bangkokissa ja sitten samana päivänä kotiin asti, ilman yötä Guangzhoussa. No, kuten jo selväksi tulikin, Thai Airwaysin kanssa kaikki meni nappiin, nyt oli vielä nähtävänä että mitenkähän lie näiden Air Chinan lentojen kanssa, onko kaikille paikat varattuna. Kourassahan ei ollut kuin ne vanhojen lentojen elektroniset liput ja tiukasti vasempaan yläkulmaan itsekirjoitetut uudet varausnumerot. Ja ei se niskaa turhaan tiskiä lähestyessä kutittanut, kaikki meni siihen asti hyvin kun virkailija sanoi että Nikolla ei ollut paikkaa varattuna. Suomalainen R-kirjaimella varustettu voimasana lähti kohti virkailijaa kahden G:n kiihtyvyydellä mutta sain sen onneksi keskeytettyä siihen r-kirjaimeen, vierellä kun sattui olemaan tämä hyvällä muistilla varustettu nelivuotias ja saisin todennäköisesti kuulla tämän vastaavan voimasanan jossain vähemmän toivotussa paikassa myöhemmin. Tässä vaiheessa niskaa ei enää kutittanut vaan niska ja korvat punaisena siinä virkailijalle selittämään että olin muutamia päiviä aikaisemmin ollut Air Chinan toimistoon yhteydessä, ja muuttanut kaikille neljälle perheen jäsenellemme liput, kaikkien nimet tavattiin kolmeen kertaan läpi, ja virkailija vielä itse kysyi että muutetaanko kaikkien neljän lennot. Vastaus oli kyllä ja Phuketilla soffalla istuessani totesin vaimolle että onnistuipa lentojen muuttaminen näppärästi, kielimuuri toki huomioon ottaen.
No, mitäpä se virkalija siinä millekkään mitään voi, muuta kuin osoittaa nuttura täristen kohti naapuri tiskiä ja siirtää tämän napakasti tuijottavan ulkomaalaisen kollegalleen. Lähitiskillä sitten käytiin sama asia läpi, jo huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä ja niskan punoituskin oli varmaan jo hiipunut. Ja tulihan ne liput sitten Nikollekkin ja ei muuta kuin koko perheellä taas check-inniä tekemään. Tässä jumppaamisessa menikin sitten sulavasti se 3h:n vaihtoaika eikä terminaalissa juurikaan tarvinnut odottaa koneeseen menoa. Sitten oltiinkin taas hieman tutummissa ympyröissä matkustamossa, ilman jalkatilaa ja viihdekeskusta, kyynärpäät tiukasti kyljessä kiinni riisit ja possut tarjottimella omppumehujen kera. Itse sain annokseni siten että foliot olivat sen verran revenneet pahasti että pyysin uuden annoksen. Ties missä oli tätä annosta hierottu. Aikaa meni ja uutta annosta ei alkanut kuulumaan. Kurkkasin takatilaan ja siellä se herttaisesti hymyilevä lentoemäntä nyökkäili että tulossa ollaan, tulossa ollaan. No, annos tipahti pöydälle ja nauruhan siinä pääsi. Vaikkakaan vedenpitäviä todisteita ei ollut eikä ole, niin olisin voinut vaikka vannoa että annos oli täsmälleen sama kuin mikä pöydältäni lähti 10 minuuttia aikaisemmin. Tällä kertaa vihreän sävyttämä folio oli vaihtunut keltaisen sävyttämäksi, oli tainnut tuo toinen folio päästä loppumaan. Tuo erivärinen folio oli annoksille  joissa oli kalaa ja vihreä folio oli possulle. Vaan mitäpä tuosta sen kummemmin enää jankuttamaan, annos oli pöydällä ja se siitä. Sämpylää huuleen muun aterian kera. Nikokin järsi tyytyväisenä sämpylää ja vesimelonia mutta riisit jäi lautaselle. Lento meni ahtaammissa merkeissä mutta perille päästiin. Millis otti unta loppulaskuun asti ja Niko väänsi Nintendolla Super Mariota. Auto oli Hangzhoussa odottamassa ja pääsimme samontein matkaan. Vajaa tunti ja kotona ollaan.

Nyt sitten arjen pariin. Voipi olla että käymme kurkkaamassa Thai Airways:n sivuilla josko sattuisi olemaan tarjouksia tarjolla tuleville lomille, jos vaikka halvalla busineksessa. Ei haittaa vaikka vaihtoväli olisi pitempikin.

Raportti päättyy tähän