Loppuviikkoa eletään. Niko ei lähtenyt eilen kouluun, koska aamulla valitteli kurkkua ja lämpöä oli 37.4. Siinä sitä sitten kuljailtiin koko päivä kotona. Iltapäiväksi äiti oli ajatellut rauhallista kauppareissua, mutta molemmat lapsukaiset äityivät nukkumaan niin pitkät päiväunet, että ulkoilu sai siirtyä tulevaan päivään. Ihana oma-aika oli myös ihan tervetullut vaihtoehto J<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vielä pitäisi päästä kameran kanssa tuohon jokivarteen kuvaamaan. Näyttäs vaaleanpunaisia magnolioita kukkivan. Kuvaaminen kyllä nyt siirtyy tuonnemmaksi, isi lähti normaalista poiketen töihin. Harmi, ilma olisi ollut niin kaunis ulkoiluun tai muuten vain kuljailuun. (Lue: isi olisi voinut jäädä lasten kanssa kotiin, kun äiti olisi lähtenyt liikenteeseen. Ajatuksena viikonlopulle Zara ja Starbucks... miksi ei pienet hieronnatkin?)

Tälle päivälle on luvattu auringon paistetta ja 20-astetta lämpöä. Huomisen sääennuste ei ole ihan yhtä mairea, joten pitää pitää peukut pystyssä, ettei isillä mene ihan pimeään saakka töissä.

Millis on aamupäivän unilla. Jostain syystä ei aamupala neidille maistunut. Niko on parvekkeella tekemässä saippuakuplia ja äiti kirjoittaa tätä kirjoitusta loppuun olohuoneessa. Pitääkin lähteä katsomaan, miten pojalla menee.

Heippa taas täältä kesäsäästä!