4 vuotta sitten, 2. maaliskuuta  14-15.00 maissa menivät lapsivedet. Illalla katsottiin vielä Kärppä-matsia telkkarista kahden ensimmäisen erän verran, ennen kuin lähdettiin kohti OYS:an synnytysosastoa kohti ajamaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Synnärillä käyriä alettiin ottamaan n. klo 20. Tunnin päästä siirryttiin synnytyssaliin, jossa vietettiin sitten seuraavat 6 tuntia.

Käyrää ajettiin ja huolestumisen merkkejä alkoi olla ilmassa, koska vauvan sydänäänet välillä heikkenivät. Päätettiin auttaa lapsi maailmaan imukupin avulla, koska äidin voimat alkoivat loppumaan isin hyvästä huolenpidosta huolimatta.

Poika syntyi 3. maaliskuuta, klo 2:48, virallisen tiedon mukaan (isi nappasi ”tarkan” ajan salin seinällä olevasta kellosta, 2:45 kun poika saapui maailmaan, hoitajat katsoivat kelloa siis 3 minuuttia myöhemmin), napanuora tiukasti henkseleinä ympärillään. Mitään ei kuulunut. Äiti näki vain hetkisen sinisen lapsen napanuoran ympäröimänä, kunnes lääkärit ja hoitajat peittivät näkyvyyden toimiessaan vauvan ympärillä. Ei edes isää kysytty napanuoraa leikkaamaan.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua se sitten kuului. Ensimmäinen vauvan itku. Vienona, hentona alkaen. Ihana ääni siinä tilanteessa, kun huoli alkoi jo hiipiä lopen väsyneen äidin mieleen.

Terve poikavauva, joka joutui rankan kokemuksensa seurauksena lämpökaappiin, ensimmäisien tuntiensa ajaksi. Isi juoksi lämpökaappi -huoneen ja synnytyssalin väliä. Äiti ei pystynyt hievahtamaankaan. Kaikki mehut oli puristettu pois ja lopputuloksena oli ihana, terve poika-vauva.

Isi jaksoi hienosti olla äidin tukena koko synnytyksen ajan, vaikka hänellä oli kova flunssa ja kuumetta. Kätilötkin luulivat tunteilun isin niiskutuksen syyksi, mutta asian oikea laita selvisi heille sitten yön pimeinä tunteina.

 OIKEIN PALJON ONNEA NIKO RAKAS!